maanantai 8. elokuuta 2016



Nyt on sillein hauskasti päässyt  käymään niin, että kiinnostus tämän blogin kirjoittamiseen lopahti aivan täysin ja kun kaikkea muuta hauskaa on tapahtunut niin ei sitä sitten ikinä muistanutkaan. Kuitenkin erinäisiltä tahoilta on tullut pyyntöjä ja vaaatimuksia blogin jatkamisen suhteen, niin nyt minä sitten muuttopäivän aattona kirjoittelen tänne jotain kun ei ole muutakaan tekemistä.

Noniin, viime kerralla aikomuksenani oli kirjoitella niistä kulhonvalmistusjutuista. Tajusin kuitenkin hieman myöhemmin että en jaksa niistä kirjoittaa ja jotenkin tuntuu ettei kukaan niistä halua lukeakkaan, joten ei asiaa kulhoista. Kevätloman matkastani voin jotain sanoa, koska se oli selvästi mielenkiintoisempi, kuin kulhot. Jos joku on odottanut kaihoisasti kertomusta siitä, miten Ōhiyaki-kulhoja valmistetaan, niin pahoittelen. Ottakaa siitä vastineeksi pari kuvaa.




Näin.

Nyt kun tuo hoidettu voin kirjoittaa matkastani vähäsen. Tarkoituksenahan oli siis mennä ensin Osakaan, sieltä Hiroshimaan, jossa pyöräiltäisiin ympäriinsä katsomassa mitä löytyy ja sen jälkeen kaikki jatkaisivat omille teilleen. Itse palasin Osakaan vielä pariksi päiväksi, sillä siellä en ollut ehtinyt kuin käväistä.

Matkan alussa emme Osakassa tehneet mitään, vaikka saimmekin skottivaihtarin kanssa odotella parisen tuntia muita matkalaisia, jotka olivat päättäneet lähteä käymään Koreassa. Heille ei näköjään pelkkä Japani riittänyt. Kävimme syömässä ja sen jälkeen matkasimme yöbussilla Hiroshimaan. Yöbussin idea on hieno, mutta toteutus ei. Bussissa ei saa nukuttua koska penkit ja lisävarusteet on suunniteltu pienille japanilaisille ja bussikuskin mielestä oli hyvä idea aina kahden tunnin välein laittaa valot takaisin päälle ja ilmoittaa bussin radiosta että nyt pidetään muuten tauko. Hiroshimaan saavuimme hieman kärttyisinä aamu seitsemän aikaan.




"Hotellimme" oli parin paikallisen pitämä pieni B&B-tyylinen paikka, josta saimme omat sängyt jaetusta ryhmähuoneesta, jossa asusti pari muutakin ulkomaalaista heppua. Tämä kuitenkin tapahtui paljon myöhemmin, sillä saapuessamme motellissamme ei ollut ketään paikalla, ja parin puhelinsoiton jälkeen saimme selville että ei se näin toimi, ei tähän aikaan voida ketään ottaa vastaan, vaikka alunperin se sopi ja näimme epäilyttävää liikettä talon sisällä. Saimme luvan jättää tavaramme kuistille näkösuojaan, mista kukaan ei niitä varastaisi sillä olimme Japanissa. Suunnitelmanamme oli myös vuokrata motellista pyörat, mutta sekään ei onnistunut koska se oli "kiinni". Kävelimme sitten vähän matkan päähän katselemaan Hiroshiman liinnaa ja muita kaupungin nähtävyyksiä.

































Kävimme myös ydinpommi-iskujen museossa, josta en ottanut kuvia, sillä vaikka se on mielenkiintoinen paikka, jossa kannattaa käydä jos Hiroshiman seudulle eksyy, niin se ei ole kovin mielialaa kohottava paikka ja jotenkin tuntui että kuvien ottaminen ei olisi soveliasta.

Seuraavana päivänä emme viitsineet vuokrata pyöriä, vaan sen sijaan lähdimme käymään läheisellä Miyajiman saarella, jonne matka taittui mukavasti lautalla. Saarella sijaitsee lomakohde, jossa on hotelleja, ravintoloita ja vanhoja temppeleitä ympäri saarta. Saarella kiertelee vapaasti myös villipeuroja, tai mitä elukoita ne sitten ovatkaan. Eivät pelkää ihmisiä yhtään vaan tulevat noinvain ihan lähelle. Yksi niistä söi kartan suoraan espanjalaisen vaihtarin taskusta. Muut matkakumppanini keksivät myös että saaren keskellä olevalle vuorelle olisi kiva nousta, kun siellä on vanha temppelikin. Ihan kiva vaan, mutta miksi sinne oli pakko kiivetä kun vieressä olisi ollut ihan käyttökelpoinen gondolakin. No, kahden tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme lopulta huipulle ja muut ottelivat valokuvia sillävälin kun minä makasin varjossa. Huipulta sai myös ostettua jotain talismaaneja, joissa on tuhkalla kirjoitettu jotain hienoja kanjeja. Todisteena siitä että pääsin lopulta ylös asti ostin minäkin sellaisen. Alas kiipeäminen olikin sitten helpompaa ja vietimme loppuajan syöden ja katsellen auringonlaskua. Saarella on myös se veden varassa oleva Torii-portti josta löytyy netissä paljon kuvia, niin otin sitten itsekkin pari.





























Seuraavana päivänä sitten tiemme erosivatkin. Minä lähdin käymään Osakassa ja muut sitten ties missä. Matkasin Shinkansenilla ja vaikka se olikin vähän tyyris, matka joka kesti bussilla 8 tuntia taittui luotijunalla mukavasti kolmessa. Osakaan saavuttuani etsin hotelliani pari tuntia koska en osaa lukea karttoja oikein ja kun huomasin menneeni väärään suuntaan olikin hotelli ihan lähellä. Kävin illalla kävelyllä lähimaastossa mutten tehnyt sen enempää. Hotelli itse olikin minulle uusi kokemus, se oli nimittäin kapselihotelli, vaikkakin vähän erilainen kuin muut sen kaltaiset. Kapselissa kyllä kaikki nukkuivat, mutta jokaiselle asukkaalle oli silti tarjottuna oma huone. Ylimmässä kerroksessa oli myös Onsen tyyppinen kuuma kylpy, mutta se oli avoinna vain miehille. Eipähän siinä hotellissa paljon naisia ollutkaan. Kylvyn vieressä oli myös sauna, mutta se ei ollut käytössä, mistä olinkin hieman tympääntynyt.







Ensimmäisenä kunnon päivänä Osakassa kävin Osakan linnassa ja sen läheisessä puutarhassa käymässä. Itse linna ulkoapäin on vaikuttava, mutta sisäosat on uudistettu historialliseksi museoksi. Puutarhassa oli mukava käyskennellä, mutta ei voittanut Kanazawan Kenrokuenia.

















Myöhemmin samana päivänä kävin myös Umeda Sky Buildingissa ottamassa pari kuvaa hieman korkeammasta asemasta. Tokion Sky Tree yltää tietty korkeammalle, mutta kyllä sieltäkin sai hyviä kuvia otettua.









Toisena päivänä kävin Sumiyoshitaisha nimisessä temppelissä, tai pikemminkin temppelialueella. Alue oli siitä mielenkiintoinen, että se on yksi Japanin vanhimmista temppeleistä ja on arkkitehtuuriltaan alkuperöista Japanilaista tyyliä, ennenkuin Buddhalaisuus ja Kiinasta tulleet vaikutteet muuttivat rakennusten tyyliä. Täältäkin sai jänniä talismaanimatkamuistoja, joten niitä sattui pari mukaan.






















Temppelireissun jälkeen vietin loppupäivän Nipponbashissa, eli Osakan Akihabarassa, eli siinä osassa kaupunkia, jossa on kaikki anime,manga ja kirjakaupat. Seuraavana päivänä lähdinkin sitten jo Thunderbird luotijunalla takaisin Kanazawaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti