Kävin Yliopiston jätjestämällä reissulla Notossa, eli tämän Ishikawa prefektuurin pohjoisessa sijaitsevalla niemimaalla. Noto on sitä aitoa japanilaista maaseutua, eli peltoja, metsää ja ikääntyvää väestöä, kun kaikki nuoret muuttavat pois. Nähtävää ja tehtävää siellä silti on paljon ja vastavalmistuneen luotijunareitin myöstä koko Ishikawan alueen turistielämä on alkanut kohentua. Bussi lähti aamulla puoli yhdeksän aikaan ja asemalle piti kokoontua kahdeksaksi. Siinä oli hieman ongelmia, sillä viikonloppuisin ensimmäiset bussit ilmestyvät kampukselle noin kymmenen aikoihin. Onneksi saimme parin vaihtarin kanssa kyydin yhdeltä auton omistavalta RA:lta. Hän ajoi meidät paremmalle pysäkille, josta jatkoimme sitten matkaa asemalle päin. Asemalle kokoontuivat kaikki paitsi yksi ranskalainen vaihtari ja lopulta lähdimme matkaan ilman häntä. 15 minuutin ajon jälkeen käännyimme kuitenkin takaisin hakemaan hänetkin asemalta. Pari tuntia ajelimme kohti pohjoista ja päädyimme Wajiman kaupunkiin. Skottivaihtarin mielestä paikka oli enemmänkin kylä. Vietimme aikaa hieman paikallisessa marketissa, jonka jälkeen lähdimme suraavaan kohteeseen. Matkalle näytti osallistuneen pelkkiä vaihto-opiskelijoita, joillakin enemmän japanin taitoa kuin toisilla.

Marketin jälkeen söimme lounasta. Paikallisen ravintolan eteen kokoontuessamme huomasin kuinka kaikki sisälle kulkevat japanilaiset olivat pukeutuneet juhlallisesti. Taidettiin käydä syömässä vähän kalliimassa paikassa kuin olisi itse tullut käytyä. Ruoka oli Japanin ja Ishikawan alueen perinteiden mukaista. Sitä oli paljon, mutta se koostui pienemmistä annoksista, jokainen hieman erilainen kuin toinen. Skottivaihtari ei oikein tykännyt kasvispainotteisesta ruuasta, mutta ranskalainen vegetaristi vaihtari taisi olla siitä ihan mielissään. Ruuan jälkeen kävimme lakkaustyöpajalla, jossa valmistettiin kaivertamalla ja pinnoittamalla hienoja käyttöesineitä. Saimme itsekkin kaivertaa syömäpuikkoihin kuvioita, jotka viimeisteltiin kultapölyllä. Saimme myös pitää valmistamamme syömäpuikot, joita pääsee käyttämään kolmen päivän kuluttua, kun lakka on kuivunut. Omista syömäpuikoistani ei tullut kovin hääppöisiä, mutta mielenkiintoista ajanvietettä se silti oli.

Laukkauspajan jälkeen siirryimme taas bussiin, mutta tällä kertaa matka ei kestänyt kovin pitkään. Päädyimme pienen talon pihaan, jonka sisällä näytti olevan keittiö. Kävi ilmi, että siellä valmistetaan Mochia, eli japanilaisia riisikakkuja. Pääsimme myös itse kokeilemaan milllaista on niitä valmistaa perinteisellä menetelmällä. Menetelmään kuului puuastiassa olevan riisimassa takomista puisella vasaralla, smalla kun vieressä toinen yritti lyöntien välissä käännellä riisiä, ettei se tarttunut kulhoon kiinni. Kaikki saivat koittaa vuorollaan, mutta Japanissa on vielä ainakin perinteisissä hommissa jako miesten ja naisten välillä, joten miehet takoivat massaa ja naiset siirtelivät sitä. Valmiin massan kanssa pääsivät kyllä kaikki toimimaan ja pyörittelemään riisikakkuja. Myöhässä tullut ranskalainen vaihtari myös onnistui vahingossa hajottamaan yhden vasaran, mutta onneksi toinen löytyi tilalle. Valmistimme kahdenlaisia riisikakkuja ja vaikka molemmat olivat hyviä, maistuivat vaaleanruskealla mausteella maustetut hieman paremmalta. Se ei tietenkään johtunut siitä, että olin itse mukana niiden valmistuksessa.

Riisikakkujen valmistuksen jälkeen siirryime taas bussiin ja noin 45 minuutin ajon jälkeen pääsimme Shunran-No-Satoon, joka oli vielä pienempi kylä hieman vuorille päin mentäessä. Siellä kokoonnuimme kasaan ja saimma kuulla että 3000 jenin maksu olikin liian hyvää ollakseen totta. Meidät jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä sai tehtäväkseen miettiä, miten Ishikawan aluetta voisi promota muualle maailmaan. Seuraavana päivänä olisi edessä jokaisen ryhmän tuotoksen esittely. Meidät jaettiin ryhmiin näköjään englannin kielen taidon perusteella, sillä itse oli osana ryhmää, jossa kaikki osasivat kyllä hyvin englantia, mutta kukaan ei ollut natiivi puhuja. Skottivaihtari jakoi ryhmänsä englantilaisen ja kahden aussin kanssa. Minun ryhmäni päätti promota Ishikawaa iäkkäämmille ihmisille ja ehdotimme eräänlaisen paketin joka sisälsi kaiken tarvittavan informaation ja matkustusalennuspassin luomista.

Lähdimme eteenpäin vasta kun ulkona oli tullut pimeä. Kävimme ensin paikallisessa majatalossa syömässä perinteisen päivällisen. Taas lisää kasviksia ja kalaa. Oikein hyvää ruokaa ja kun majatalon isäntä tuli käyskentelemään keskuuteemme oluttölkin kanssa, sai myös skottivaihtari hymyillä, kun isäntä lahjoitti osan oluestaan hänelle, kun reissun valvojat eivät huomanneet. Pimeys olikin myös ihan hyvä juttu sillä ajomatkan jälkeen pääsimme ihastelemaan vuorenrinteeltä käsin alapuolella olevia valaistuja riisipeltoja. Se oli varmasti koko reissun kohokohta, mutta harmillisesti kännykän kamera ei oikein tee siitä otetuille kuville oikeutta. Taas yksi asia joka on Japanissa itse koettava, jotta siitä saa oikean näkemyksen. Peltojen katselun jälkeen ajoimma takaisin Wajimaan, jossa kävimme kuuntelemassa perinteistä japanilaisten rumpujen soittoa. Tällä soittelulla oli myös vähän enemmän taustatarinaa, sillä soittajat olivat kaikki pukeutuneet demoneiksi. Näköjään ennenmuinoin viereisen Uesugin klaanin hyökätessä Notoon olivat paikalliset laittaneet maskit päähän ja levää hiuksiin ja pelotelleet sotilaat pois rumpuja soittamalla. Vaatii kyllä hyviä käsivarren lihaksia pitää samaa nopeaa rytmiä rummulla yllä koko esityksen ajan.

Soittoesityksen jälkeen ajoimme takaisin Shunran-No-Satoon, jossa jakauduimme pieniin ryhmiin ja majoituimme sitten paikallisten asukkaiden koteihin. Oma majoituspaikkamme oli vanha japanilainen talo, paperisine seinineen ja kaikkineen. Talon asukkaina oli iäkkäämpi pariskunta ja heidän ystävänsä, jotka olivatkin kaikki oikein mukavia ja ystävällisiä. Jokaiseen porukkaan oli myös jaettu valvoja ja omaksi valvojaksemme sattui onnekkaasti reissun tulkki, jonka avulla keskustelimme hieman kanta-asukkaiden kanssa, mutta kun aamulla oli ollut aikainen herätys, niin kaikki siirtyivat melko nopeasti nukkumaan. Itse kuitenkin keskustelin vielä hieman saksalaisen ja aussin kanssa, joka puolestaan oli tuonut mukanaan taskumatissa hieman viskiä. Yömyssyn saattelemana menimme sitten lopulta nukkumaan.

Seuraavana päivänä heräämisen jälkeen söimme aamiaista ja lähdimme takaisin jonkinmoiseen entiseen kouluun, joka toimi kokoontumispaikkanamme. Siellä pidimme jokaisen ryhmän esityksen ja paikallisten pienen puheen ja laulun jälkeen lähdimmekin jo takaisin kohti Kanazawaa. Suosittelen kyllä kaikille lämpimästi Notossa käymistä ja taidan itsekkin tulla joskus takaisin nauttimaan oluesta majatalon isännän kanssa.